Esittely

Rasmus on luonteeltaan kiva peruskoira näin tavalliselle tallaajalle. Se on peruskiltti, tottelee ulkoillessa, ei pode eroahdistusta eikä tuhoa kotona. Matkustaa hyvin, oppii nopeasti ja haukkuminenkin on vielä hyväksyttävissä rajoissa. Rasmus jaksaa harrastaa sen minkä mekin, mutta ei rieku ympäriinsä vaikka välillä harrastuksista oltaisiinkin lomalla. Se on olemukseltaan pikemminkin rauhallinen kuin vilkas ja älykäs sekä harkitseva kuin hassu. Ruokaa malttaa odottaa kauniisti ja ruokahaluakin löytyy niin, että kuppi kiiltää aina ruokailun jälkeen, kaikki ruoka maistuu mikä kuppiin pistetään.

Rasmus ei pode allergioita ja on ollut enimmäkseen terveenä sen aikaa mitä meillä on ollut yhtä silmätulehdusta lukuunottamatta sekä aina välillä kiusaavia lihasjännityksiä selässä joita hieronta on vetreyttänyt. Selkä kuvattiin vuoden 2007 alussa, ja kuvissa näkyi lievää muutoksen alkua jonka ei pitäisi aiheuttaa oireilua. Selkä tullaan kuvaamaan myöhemmin vielä uudelleen tilanteen seuraamiseksi. Kilpirauhasarvoissa Rasmuksella on "epäselvyyttä" jonka eläinlääkärin mukaan pitäisi olla kuitenkin periaatteessa ok. Tarkkailemme kuitenkin uusintatestein jos arvoissa tapahtuu muutoksia. Tähän mennessä molemmista testeistä on tullut sama tulos, alentumaa T4 arvossa, muut arvot ok, ei vajaatoimintaa.

 
Kotona Rasmus on lähes huomaamaton, se nukkuu jos mitään ei tapahdu ja yleensä vaikka tapahtuisikin. Tosin pihaa ja lähialueella kulkijoita pitää vartioida, ja aina joskus vähän käskeä kauemmaksikin. Vartiointia ollaan pyritty hillitsemään kieltämällä ylimääräinen haukkuminen, mutta kotiaan Rasmus silti pitää omana alueenaan, jonne ei vierailla ole turhaan asiaa. Ulkoillessa Rasmusta voi pitää irti varsin huoletta, se harvemmin metsässäkään katoaa näköetäisyyden ulkopuolelle, ja palaa tarkistamaan minne jäimme jos hetkeksi näköyhteys katkeaisikin.

Rasmus on minusta riittävän sosiaalinen koira, ryhmälenkkeilyt onnistuvat vaikka joukossa olisi vieraita uroksiakin, toki järki pitää olla mukana ettei liian tiukkaan paikkaan jouduta. Ras tutustuu fiksusti muihin ja joko innostuu leikkimään tai on välinpitämätön. Joskus tosin liian innokkaat nuoremmat koirat saavat huomautuksen, jos intoutuvat päälle hyppimään. Tässä on selkeästi tapahtunut muutosta iän kerttyessä, leikkisyys on vähentynyt ja "kotileikkejä" pitäisi päästä leikkimään tyttöjen kanssa ;)

Toko ja agility sekä harrastusmielessä haku ja jälki kuuluvat Rasmun aktiviteetteihin. Harrastuksissa Rasmu oppii nopeasti uudet asiat ja on helppo motivoida (makkaraa ja leikkimistä). Kisatessa jännittäminen on tuonut ongelmia sen verran, että voi sanoa sen olevan vähän liiankin herkkä huomaamaan ohjaajan fiilikset. Toko-kisat olivat sen aikaa tauolla, että Rasmu oppi yhdistämään kisafiiliksen "älykivaan" agilityyn ja unohti jännittämisen. Viimeisissä kisoissa on ollut jo havaittavissa selkeää kisatottumista, jompikumpi on lakannut jännittämästä koira tai ohjaaja. Toko jäi hiljalleen pois harrastuksista valioitumisen jälkeen, ohjaajalla ei tuntunut riittävän mielikuvitusta uusien asioiden opettamiseen eikä motivaatiota vanhojen hiomiseen.

Paukkuihin Rasmus reagoi, eli uusivuosi ja ukkonen sekä laukaukset aiheuttavat hermostunutta tärinää ja läähätystä. Mitään paniikkihysteriaa se ei ole ikinä kehittänyt eikä häipynyt minnekään pakomatkalle paukuista. Sitä vaan hermostuttaa. Ensimmäisenä kesänä meillä Rasmus vielä sieti laukaukset melko hyvin (välillä kuunteli ihmetellen), mutta myöhemmin alkoi reagoida niin että heitimme toiveet pk-kisaamisesta osastoon jos luoja suo. Kävimme keväällä 2004 kokeilemassa BH-koetta, jossa kävi selvästi ilmi ettei pk-kokeiden tottelevaisuusosuus laukausten kanssa tule toimimaan ainakaan ilman totuttamista. Luonnetestissä Rasmus arvioitiin laukausvarmaksi, vähän meille itsellemme yllätykseksi. Tosin tiesimme sen reagoinnin olevan tasoa "jäänpäs tähän katselemaan, jospa se ääni ei enää kuuluisi ja tärrään hieman" eli luonnetestin laukausten odottelu paikallaan ei tuottanut sille ongelmia. Ja painetta oli tietysti siinä vaiheessa jo sen verran ettei pari tärinää olisi enään missään näkynytkään.

Rasmun kanssa on matkailtu lähinnä Suomessa ja se kulkee mielellään niin junassa, linja-autossa kuin omassa autossammekin. Tosin juna-asemista se ei pidä, kaikua ja kuulutuksia sekä kauheasti kiireisiä ihmisiä hermostuttaa (kukapa siitä pitäisi). Se itse asiassa ryntää junaan, jossa sitten jo häntäkin heiluu.

Omia ihmisiään ja vanhoja tuttuja Rasmus rakastaa suurella sydämmellä, mutta uusille ihmisille on kovin niukasti enää tilaa, joten Rasmus käyttää tiukkaa seulaa ystäviensä valinnassa. Vieraisiin ihmisiin Rasmuksen suhtautuminen on kaksijakoista, ulkona ja vieraissa paikoissa useimmiten välinpitämätön tai innostunut. Aktiivisesti kontaktia ottavat ihmiset voivat olla epäilyttäviä, niitä Rasmus saattaa alkaa haukkumaan, mutta jos se itse saa ottaa ensimmäisen askeleen, ei sama ihminen välttämättä olekaan yhtään epäilyttävä. Kotona ja muutenkin sisätiloissa se on usein pidättyväisempi tai epäluuloinen. Kotona vähän vieraasta riippuen ensin haukutaan enemmän tai vähemmän, ja sisälle asettuneita vieraita Rasmus vartioi lattialla makoillen yleensä puruluuta syöden tai muuten tarkkaillen. Sisätilojen vartiointi on jo vähän turhankin tiukkaa välillä, joten nykyään Rasmus saa tervehtiä vieraita useimmiten portin takaa. Tervehtiessä niin tuttuja kuin tuntemattomiakin, nenällä tökkiminen kuuluu asiaan (yleensä haaroväliin :D ) Kivat tutut saavatkin sitten Isot pusut ja osaavat jotkut varoa jo Rasmu-loikkiakin tavatessa.