Esittely

Neiti Näpsä on kauan ja hartaasti etsitty ja odotettu lyhytkarvaisen collien pentu. Rasmuksen jälkeen halusin samanrotuisen iloisen ja avoimen koiran ja Näpsässä on kyllä molempia ominaisuuksia runsain mitoin. Neiti Näpsä on Rasmuksen siskon Veeran pentu, joka on syntynyt ja kasvanut ensimmäiset seitsemän viikkoaan neljän sisaruksensa kanssa Stoorin Merjan kotona Helsingissä. Sisaruksista Näpsä sekä siskonsa ovat jo ehtineet debytoida näyttelyissä. Näpsä on saanu jopa ruusukkeen todisteeksi sievyydestään, eli vaaleansininen varaserti on jo Näpsän palkintokaapissa ;)

Kun kävimme katsomassa pentuja ensimmäisen kerran olivat ne viisiviikkoisia ja Näpsä vielä pieni, sievä ja herttainen. Odotamme mielenkiinnolla mitä tästä trikkitytöstä vielä kuoriutuu ;) Toivottavasti voidaan jatkaa Rasmuksen kanssa aloitettua monipuolista harrastelua eri kentillä. Älykäs Näpsä ainakin on, hyvin vähällä treenaamisella se oppi esimerkiksi noutamisen ja luoksetulon jo nuorena tyttönä. Myös agilityn alkeita on opiskeltu pentukurssista alkaen ja jälkeäkin on poljettu sekä ukkoja etsitty metsästä. Agilitytreeneissä on myös todettu neidin omaavan jonkin verran omaa päätä, koska mitä sitä turhaan rehkimään, jos tasamaatakin pääsee namit hakemaan. Eikä Näpsää myöskään haittaa mitkään pikkuasiat, kuten keinuvat alustat tai muuten kolisevat jutut. Päinvastoin, joskus toivoisi että Näpsällä kävisi mielessä edes pieni vauhdin hidastaminen...

Näpsä on iän karttuessa aikuistunut, mutta melkoinen halipusimussukka se on edelleen. Avoin, vilkas ja reipas koiraneiti kaikinpuolin. Ensimmäinen kesä meni erilaisiin juttuihin tutustumiseen. Eli vähän kaikkea, paljoa ei mitään. Vuonna 2008 käytiin joku näyttely tutustumassa ja jatkettiin agilityn ja tokon alkeiden opettelua. Lampaita ei päästy ikävä kyllä paimentamaan enää pentukesän jälkeen, mutta ehkä parissa lajissa on riittävästi ohjelmaa koiralle ja ohjaajalle.